maanantai 31. toukokuuta 2010

Kung Fu

KOTKA

Kotkatyylin synty voidaan jäljittää eteläiseen Sung-dynastiaan (1127-1279) asti. Se kehittyi elefanttityylistä, jolle - nimensä mukaisesti - oli ominaista raskaat ja vakaat jalka-asennot sekä painotus käsitekniikoihin. Kenraali Yue Fei opetti sotilailleen näitä Shaolin-munkki Jow Tongilta omaksumiaan taistelutekniikoita. Voitokkaan armeijan käyttämiä tekniikoita alettiin kutsua nimellä yingquan, ja ne tulivat tunnetuiksi raivokkuudessaan läpi Kiinan. Nämä tekniikat muodostivat pohjan yingzhaolle ("eagle claw") ja "108:lle lukitsevien käsien tekniikoille". Systeeminä yingzhao painotti käsitekniikoita yksinkertaisista lyönneistä ja torjunnoista aina tartuntatekniikoihin, lukkoihin ja hermopisteiskuihin. Kenraali Yue Fein murhan jälkeen hänen joukkonsa vaelsivat päämäärättömästi läpi Kiinan, harjoittaen oppimiaan taistelutaitoja. Näin yingzhao palasi Shaoliniin.

Luostarissa, arvatenkin Ming-dynastian (1368-1644) aikoihin, mestari Li Quan yhdisti yingzhaon fanzi-systeemiin. Fanziquan tunnettiin monimutkaisista jalkatekniikoistaan ja korkeista potkuistaan. Kun nämä tyylisuunnat olivat viimeinkin sulautuneet täydellisesti yhteen ne muodostivat tyylisuunnan, joka nykyään tunnetaan nimellä yingzhaoquan (The Eagle Claw System). Kotka-tyylisuunnan tekniikat ovat kiinnostava yhdistelmä vastakohtia. Liikkeet ovat sulavia ja kauniita, ja kuitenkin jokaisessa suoritetaan kaksi tai kolme raakaa iskua. Tekniikat siis vaihtelevat jatkuvasti kovan (yang) ja pehmeän (yin) välillä. Jalkatyöskentely on kotkatyylissä hyvin tärkeää, ja kaikki liikkeet toimitetaan kohteeseen maksimaalisella nopeudella ja voimalla. Käsitekniikat voivat vaihtua lyönnistä ensin heittoon ja sitten lukkoon; näiden lopullisena kohteena kuitenkin ovat akupisteet ja suuret verisuonet, joihin iskeminen vaatii kirurgista tarkkuutta.

TIIKERI

Tiikerin repivät kynnet ovat tämän tyylin merkittävin luonne. Tiikerin tassu on yhdistelmä avokäsi-iskua jatkettuna sormenpäiden koukistamisella. Avokättä voidaan käyttää puolustukseen vastustajan sysäämiseksi tasapainosta tai raajan plokkaamiseen ja tarttumiseen. Kuten moni kiinalainen taistelutyyli, tiikerityylin tekniikat kuvataan usein runollisin termein, kuten "Tiikerin kynnet", "Villi tiikeri juoksee kukkulalta", "Venyttelevä tiikeri" ja "Tiikeri piilossa metsässä".

Semitrooppinen ilmasto vaikutti siihen, että ihmiset harjoittelivat usein ulkona. Heidän vaatteensa olivat vähäiset ja kevyet - usein vain shortsit eikä paitaa. Koska hyppiminen, potkiminen ja vastaava voimistelu saattoi olla vahingollista paljain jaloin, nämä liikkeet pidettiin minimissä. Etelä-Kiinan tyylilajien harrastajien kuten Hung Gar, Choy Li Fut, Fu Jow, Mok Gar ja Wing Chun tapoihin on kuulunut reipas kropan rakennus, tavoitteena saavuttaa vahvat käsiliikkeet ja raa'an voiman käyttö. Myöhemmin kun harjoittelija on kyvykäs kestämään rasitusta, hän harjoittaa hengitystään ja ch'i:n käyttöä.

LEOPARDI

Tämän tyylin harjoittajat mallintavat tekniikkansa vikkelän ja ovelan leopardin voimakkaiden tassujen mukaan. Eturystyset muodostavat iskukehän, jota käytetään sekä vaaka-että pystysuoraan iskuun. Kuten leopardin litteäksi puristettu tassu, eturystystä käytetään myös läpäisemään vastustajan liikesarjat. Leopardia vahvempi luonnossa on ainoastaan luontokunnan keisari, tiikeri. Voimakkaat eturaajat mahdollistavat kiipemisen puuhun jopa 200 kg - saaliin kanssa. Tyyli yhdistää eri koulukuntia ollen täten eräs ennalta arvaamattomimmista kamppailulajeista.

LOHIKÄÄRME

Lohikäärme esitti tärkeää roolia Kiinan mytologiassa. Pitkään keltainen väri ja lohikäärme-tunnus olivat varattuja ainoastaan keisarin käyttöön. Lohikäärmeen eri kategoriat ovat taivaallinen, maallinen, aarteen vartija, henkinen ja keisarillinen. Lohikäärmetyyli mallinnettiin voimakkaiden ja joustavien käärmeiden mukaan, jotka nousivat merestä ja kulkivat virtaavaan, kiemurtelevaan tapaan. Yksi kung fu - tekniikoista muodostettiin lohikäärmeen hännän ja kynsien pieksemiseen. Toinen tunnettu tekniikka muistuttaa lohikäärmettä syöksemässä tulipalloa suustaan.

KURKI

Kurkityyli tuli Kiinaan satoja vuosia sitten, keisarikunnan länsiosista. Kantonin kielellä Bok Hok Pain (Mandariini Kiinaksi Baihe), loivat Tiibetiläiset Lamat ja taistelutaidosta tuli Kiinan keisarin elitistisen vartiokaartin omaisuutta. Tarinan mukaan kurkityyli sai alkunsa laman seurattua taistelua kurjen ja apinan välillä. Tämän jälkeen hän kokosi yhteen 8 kurjen tekniikkaa, ja yhdisti ne apinan taistelumenetelmiin; nopeaan keskeytymättömään jalkatyöhön ja painiin.

Kurki on pitkäikäisyyden symboli ja pitkän etäisyyden puolustusvoittoinen tyyli. Iskun voima kehitetään suoran käsivarren ulottuvasta liikkeestä ja vyötärön, lantion, sekä selän lihasten käytöstä. Kurkityylin nopeat potkut ovat laajempia kuin esim. Wing Chussa. Toisaalta polveen suunnattu sivupotku on myös tyypillinen. Tyyliin kuuluu 14 liikesarjaa ja aseille on suunnattu 10.

Tyyli imitoi lintua valmistautumassa lentoon tai laskeutumiseen. Muut liikkeet sisältävät imitointia linnusta seisomassa rauhallisesti ja majesteetillisesti yhdellä jalalla. Tämän tyylin pääase tunnetaan kurjen nokkana. Peukaloa ja sormenpäitä puristetaan tiukasti ja käytetään nokkamuodossa. Kohteet ovat silmät, kurkku, nivuset ja muut tärkeät pisteet.

KÄÄRME

Käärmeellä ei ole raajoja, toisin kuin muilla Shaolinin eläintyylien esikuvista, mikä on tärkein syy käärmetyylin sisällyttämiseen Shaolinin oppeihin. Raajojen puute on vaikuttanut erilaisten iskujen muodostumiseen. Käärmetyylissä liike aloitetaan aina maasta ylöspäin, josta se jatkuu spiraalimaisesti rentoutuneeseen ylävartaloon ja sieltä sormenpäihin. Tämä liikehdintä matkii käärmeitä, joilla liike alkaa keskivartalosta, jossa niiden suurimmat lihakset sijaitsevat.

Kenties tärkein käärmetyyliin sisällytetyistä opeista on qi-energian kasvattaminen. Käärme on sisäinen, pehmeä tyyli, jota sen liikkeet ja tekniikat heijastavatkin. Tyylissä kerätään qitä dantianiin, ihmisen energiakeskukseen, joka sijaitsee noin viisi senttiä navan alapuolella. Käärmetyylin tekniikoihin kuuluu iskeminen ainoastaan sormenpäillä hermopisteisiin tai vartalon pehmeisiin alueisiin; nyrkillä ei isketä. Käärmetyylin taistelija välttää kaikkea kontaktia vastustajan kanssa väistäen tämän hyökkäysten ympäri ja koskettaa tätä ainoastaan iskiessään itse vapauttaen keräämänsä qin sormenpäidensä kautta.

WING CHUN

Perinteinen tarina kertoo, että nunna nimeltään Ng Mui, joka oli harvoja selvinneitä Shaolin temppelin tuhosta Qing-dynastialla 1600-lla, loi tämän lajin. Hänen kerrotaan havainneen kurjen ja käärmeen taistelevan, ja yhdisti aiemman kokemuksensa Shaolinista näkemäänsä. Tyyli sai nimensä nuoresta tytöstä nimeltä Yim Wing Chun (kaunis kevät aika), jolle nunna Mui ensimmäisenä taitojaan opetti. Modernin Wing Chun isänä pidetään miestä nimeltä Yip Man. Hänen kuuluisin oppilaansa lienee Bruce Lee. Nykyisin Yip Manin pojat, kuten Yip Chun, levittävät lajia maailmalla.

Pääasiassa käsitekniikoita, potkuja on vain kahdeksan, ja ainoastaan yksi niistä tähdätään yli vyötärölinjan. Liikkeiden 'taloudellisuuden' lisäksi merkittävä piirre on keskilinja-ajattelu. Keskilinjalla sijaitsevat kaikki ihmisen vitaali-organismit. Liikesarjoja oli alussa vain yksi, nykyään kolme. Ensimmäisenä on Siu Lim tao (pieni, nuori ajatus), joka opettaa tyylin perusteet. Toisena on vuorossa Chum Kiu (sillan ylitys), ja viimeisenä Biu Jee (ampuvat sormet). Liikkeet perustuvat kurjen ja käärmeen taistelutapoihin.

CHOY LI FUT

Perustaja 1800-luvun alussa syntynyt Hung Gar-oppilas Chan Heung vietti nuoruutensa opiskellen taistelutaitoja enonsa Chan Yuen Wun ja Lee Yau Shanin alaisuudessa. Chan Yuen Wu oli Shaolin-temppelin munkki erikoisalanaan Fut Ga (Buddhan käsi). Lee Yau Shan puolestaan oli Chan Yuen Wun isoveli Shaolin-temppelistä erikoisalanaan Lee Ga ( Lee perheen taistelutaidot). Koska lahjakas Chan Heung saavutti nopeasti taistelutaitojen ekspertin tason Lee Yau Shan lähetti hänet Lau Fo –vuorille etsimään kuuluisaan erakkomunkki Choy Fookia, joka voisi nostaa Chan Heungin taistelutaidot aivan uudelle tasolle. Lopulta monien vaiheiden jälkeen Chan Heung pääsi Choy Fookin oppiin ja vietti vuorilla kaksitoista vuotta opiskellen taistelutaitoja, buddhalaisuutta sekä perinteisiä hoitomenetelmiä. Chan Heungin palattua kotikyläänsä Kin Muihin hän avasi ensi töikseen klinikan, jota hän kutsui Wing Sing Tongiksi (perhenimi, Ikuisesti Voitokas) ja avasi pian sen jälkeen Hung Sing Gwoonin (Suuren Viisauden Koulu, Hanhi Voittaa). Tämän jälkeen hän harjoitteli kaksi vuotta ja jalosti muun muassa viittä perusasentoa ja niiden 24 tekniikkaa, jotka hän nimesi 24 fat mun –tekniikaksi. Koska Chan Heung ajatteli, että näiden 24 fat mun –tekniikan oppiminen on liian vaikeaa, hän teki Ng Lung Ma ja Ng Lung Chui liikesarjat, eli viiden hevosen tekniikat ja viiden hevosen tekniikat käsitekniikoilla.

Tämän jälkeen hän teki kahdeksan fat kong –tekniikkaa selventävän ohjelman ja selvitti mitä kong-voimia näissä tekniikoissa käytetään.

Seuraavaksi Chan Heung teki 18 sanaa, jotka kuvaavat kaikkia Chan Family Choy Lee Futissa ® käytettäviä tekniikoita. Sen jälkeen hän lisäsi vielä kahdeksan ominaisuutta kuvaavaa sanaa joita kaikissa harjoituksissa tarvitaan.

Sitten hän tähdensi ottelun filosofian kolmella ajatuksella/mietelmällä, joissa jokaisessa on oma opetus/kertomus. Seuraavana hän kehitti Drunken-liikesarjan Jeu Baath Sin kuenin. Sen jälkeen Chan Heung kirjoitti ensimmäisen kirjan, joka oli tehty puunkuoresta ja oli väriltään vihreä. Kunnioittaakseen opettajiaan Chan Heung nimesi näin syntyneen uuden vallankumouksellisen lajin Choy Lee Futiksi. Kirjassa on Chan Family Choy Lee Futin ® perusidea ja yksityiskohtaiset selvitykset ja piirrokset sekä ilmansuunnat jokaisesta tekniikasta.

Chan Heung esitteli tyylinsä 1836.

JEET KUN DO

Yhdistelmä erilajeja: Wing Chun, Karate, Judo, Jujutsu, Savate, Thai-ja, länsimainen nyrkkeily, Filippiiniläiset taistelutaidot, länsimainen miekkailu. Legendaksi muodostunut Bruce Lee avasi koulunsa 1966 ja nimesi tyylinsä 1967. Oppilaat: Richard Bustillo, Larry Hartsell, Taky Kimura, Daniel Lee, Jerry Poteet, Ted Wong ja Dan Inosanto. Lajin keskeiseksi hahmoksi Bruce Leen kuoleman jälkeen nousi Dan Inosanto. Inosanton oppilaat: Ted Lucay-Lucay, Chris Kent, Cass Magda, Tim Tackett ja Paul Vunak.

BAI MEI

Bai Mein perustajana pidetään pahamaineista petturimunkkia, joka oli yksi viidestä vanhasta munkista (Five Elders). Hänen väitetään kavaltaneen Shaolin-temppelin ja toimineen yhteistyössä Qing-joukkojen kanssa näiden polttaessa temppelin.

Hänen koko lempinimensä oli Bai Mei Do Yen eli "julma valkokulmakarvainen pappi", mutta hänen oikea nimensä oli Fung Do Duck. Harjoiteltuaan Shaolinissa pitkään hän lähti Wudang-vuorelle kehittämään omaa tyyliään. Tarinan mukaan hän tiesi Shaolinin temppelin heikot kohdat sekä kaikki sisäänkäynnit ja johdatti Qing-joukot sisään. Tämän jälkeen hän vetäytyi Wudang-vuorelle taolaiserakoksi. Tätä tarinaa on viime aikoina tutkittu, ja viimeisimmän teorian mukaan Bai Mein kehittäjänä pidetään Guangdongissa asunutta Liang Hua Su Renia (1831-1908). Opiskeltuaan taistelulajeja kymmenen vuotta lähti hän 17-vuotiaana munkki Hai Fengin (oikea nimi Huang Nian Jiao) matkaan kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1862 hän opetti julkisesti, mutta joskus tämän jälkeen jatkoi taisteluopintojaan munkki Zhun alaisuudessa. Lopulta hän perusti koulun nimeltä Da Tong Hui Wu Guan, jonka myöhemmin muutti Bai Mei Paiksi.

Bai Mei on alusta alkaen ollut suosittu tyyli Guangdongissa, ja sitä harjoitellaan laajalti myös Guangzhoussa, Shenzhenissä, Hong Kongissa sekä Macaossa.

Katso myös: http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?p=226570

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti