keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Pelaa Ranskalaista


Aktiivisimmat shakinharrastus vuoteni osuivat kohtiin 1998-2004. Paikallisessa kerhossamme me nuoret keräsimme vaikutteita vapautuneesta gambiitti-ilmapiiristä kuin myös ulkomaailman suurmestarien kamppailusta FIDE-mestaruudesta. Sisilialainen oli ja on yhä kerhomme kantava ase ja sitä myös kaverini pelasivat. Siispä yritin minäkin. Jos olisin törmännyt esimerkiksi loistavaan kirjaan Play The Sveshnikov, olisin saattanut jäädä sille tielle. Omistauduin hetkeksi lohikäärmeelle kunnes tuli päivä, jolloin näin Khalifmanin pelejä Iltasanomissa. Hän pelasi Ranskalaista Puolustusta. Vuosia meni, hankin toisen painoksen Play the French'istä (eka saapui ennen aikaani).
Ihastus oli välitön. Kirjaa saattoi selata mitä helpoimmin ja kaikki tarjoiltiin kuin opettaja luokassa oppilaalleen tämän läksyt; tutki nämä, pelaa tuota, tuota, tai tuota, mikä sinusta tuntuu hyvälle. Selkeän formaatin ansiosta saatoin aloittaa avauksen testauksen käytännössä heti. Kirjaan oli mukava lyijykynällä kirjoittaa peli-päivityksiä uusista turnauksista ja ympyröidä tärkeiksi havannoimiaan asioita.
Ja sitten 2004 saapui uusin painos, jonka itse hankin pari vuotta myöhemmin emmittyäni josko mitään tarpeeksi oleellista siitä löytäisin vanhaan verrattuna. Huojennuksekseni kirjaan oli päätetty viimehetkellä lisätä osa Winawer 6...Dc7:tä, rakkaimmasta suosikistani. Watson kertoo että muunnelman suosio sai hänet muuttamaan mielensä ja että hänen ystävänsä, joka on erikoistunut siirtoon 6...Dc7, hoitaisi suurimman osan työstä hänen antaessaan vain pari lisäystä sitä tarvittaessa.
En ryhdy käymään tässä läpi analyysein mitä kirjassa keskustellaan (siihen olen aivan liian plagiointi-herkkä heikkoudessani ja se veisi palstatilaa) vaan kerron lyhyesti oman mielikuvani indexistä ja kokemukseni turnaustasolla.

Ensimmäisenä saapuu eteemme Etenemis' Muunnelma railakkain lähetti d7:oin ja daami b6:sin. Molemmat ovat saaneet intensiivisen käsittelyn, tämän voin luvata verrattuani analyyseja useiden auktoriteettien teksteihin ja omakohtaiseen suoranaiseen pakkomielteeseeni vedoten (liittyen Etenemis' Muunnelmaan).
Kohdatessani nykyisinkin ranskalaisen, käytän tätä ilmeisen tuntuista siirtoa e5 valkeilla. Tuntuma suljettuihin asemiin on sallinut lempeitä tuloksia. Mustilla vasta hiljattain olen kokeillut 5...Ld7:ää, ja olen Watsoniin ollut varsin tyytyväinen. 5...Dc7 on silti pääaseeni ja olen turnauksissa kokenut saaneeni Watsonin ansiosta hyvät asemat. Hänen kykynsä löytää diagrammille kriittinen, opettavainen kohtansa on äärimmäisen tärkeä aloittelevalle avaus-tutkijalle.

Kuningasintialainen oli vanha teinisuosikkini nähdyn Fischer-pelin perusteella. Kirja tarjoaa tästä lyhyesti 'tasoitukset' ja jatkaa eteenpäin
Vaihtomuunnelmaan. Ensikertalaisille avauskirjojen maailmassa saattaa yllättää se intensiteetti, millä Watson käy läpi tätä muunnelmaa. Dynaamiset vaihtoehdot piilevät vaarattomimpienkin jatkojen kaislikossa, ja itse muistan pari makoisaa 'rangaistusvoittoa' siitä omahyväisestä lepsukkuudesta, joita luottavaiset vastustajani kokivat tasapelin haaveunessa.

Myös Tarrach saa ihastuttavan osan kirjasta ja sai jopa minut rohkaistumaan tämän 'ranskiksen kumoajan' päämuunnelmiin. Sekä 3...c5 että 3...Le7 tekevät hallaa valkean asemalle. Itse koin edellisen painoksen Ratsu f6:n liian räikeäksi, samoin kuin c5:n, joten tässä käsiteltävä Le7 on tarjonnut mielenkiintoisia kokemuksia.
Winawer on kirjan tärkein osa ja sille omistetaan reippaasti vaihtoehto-todellisuuksia. Alternatives-osio on rikasta ja suositeltavaa selattavaa.
Klassinen on lisäys jota ei viimeksi nähty ja nyt saamme kokeiltavaksi kaksi muunnelmaa. Näistä nuorempana tapasin molemmilla väreillä 4.Lg5:n, yleensä aina hakeutuen keinolla millä hyvänsä Alekhinen huomaan.

'Odds and Ends' sallii meille lukijoille herkkuhetken joutavuuksien murskaamisessa. Mitäpä uutta tähän olisi voitu lisätä? Vain päämuunnelmat säilyttävät vaarallisuutensa, molemmmin puolin. Jos häviät näille, häviät omasta virheestäsi. :)

Ranskalainen on vaativa rakastajatar, sanotaan, ja olen huomannut että jos en ole tyhmyyttäni tai rohkeuden puutteestani pelannut turnauksessa ranskalaista, olen saanut kärsiä. Vastapeliä odotellen tai asemaa reteästi räjäytellen, kaikki on mahdollista raskalaisen suhteen. Siispä suositan tätä kirjaa ensimmäiseksi tästä aiheesta, et tule pettymään. Seloillle noin 1550-1800.

Chess Fundamentals



Eräs hienoista kirjoista joihin törmäsin Helsingin reissullani 2006, oli tämä Capan viritelmä pelikokoelmansa julkaisun jälkeen. Kuten hän vuoden 1934-alkutekstissään mainitsi, vuosien mittaan strategiset perusperiaatteet säilyvät taktisten käytäntöjen saadessa vain keveitä uusia muotoja. Aluksi olin skeptinen vilkaistessani läpi sisältöä; mitä aloittelijoiden sotkua! Hetken harkittuani (kauhisteltuani) paikallisen kirjakaupan hintaa ja kirjan ohutta ulkoasua totesin etten ehkä tältä reissulta saisi muuta aiheeseen liittyvää mukaani. Ja niin päädyin uuden kirjan omistajaksi. Ja millaiseksi pikkuaarteeksi se onkaan paljastunut! Ihastuttavin hetki on havaita siirtoanalyysien minimointi. Ideat selitetään kuten pelaaja sen laudalla 'katsoisi'; "..ratsu tuonne, lähetti tuonne..." Capa kertoo mikä menee milloinkin mihin ja miksi niin on johdonmukaisinta. Loogisuus ei tuhoa mielikuvitusmaailmassa pörräävän ajatuksen juoksua tai saa kyllästymään. Diagrammit saapuvat ajallaan ja pelit ovat hyvin valittuja. Mutta tämä kaikki on kirjan 'jälkiruokaa'. Varsinainen anti kirjassa on strategisilla periaatteilla, kuten esim. loppupeleissä joista Capa katsoo muutaman olevan oleellinen jopa aloittelijalle.
Kaikenkaikkiaan suositeltava 1350-1750 selon väestölle kuin myös muille rakkaaksi keräilykohteeksi loistava läpyskä-painoksena.

Product Description
J.R. Capablanca was a World Chess Champion and one of the greatest players in chess history, yet he wrote very little about the game. Chess Fundamentals, though normally for the beginning player, contains valuable insights that will benefit players at all levels of understanding, including masters. Capablanca explains:

·How to obtain and nurture a passed pawn
·How to get and keep the initiative
·Cardinal rules for rook and pawn endings
·How to attack using knight as the main force
·How to cut off enemy pieces

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kung Fu

KOTKA

Kotkatyylin synty voidaan jäljittää eteläiseen Sung-dynastiaan (1127-1279) asti. Se kehittyi elefanttityylistä, jolle - nimensä mukaisesti - oli ominaista raskaat ja vakaat jalka-asennot sekä painotus käsitekniikoihin. Kenraali Yue Fei opetti sotilailleen näitä Shaolin-munkki Jow Tongilta omaksumiaan taistelutekniikoita. Voitokkaan armeijan käyttämiä tekniikoita alettiin kutsua nimellä yingquan, ja ne tulivat tunnetuiksi raivokkuudessaan läpi Kiinan. Nämä tekniikat muodostivat pohjan yingzhaolle ("eagle claw") ja "108:lle lukitsevien käsien tekniikoille". Systeeminä yingzhao painotti käsitekniikoita yksinkertaisista lyönneistä ja torjunnoista aina tartuntatekniikoihin, lukkoihin ja hermopisteiskuihin. Kenraali Yue Fein murhan jälkeen hänen joukkonsa vaelsivat päämäärättömästi läpi Kiinan, harjoittaen oppimiaan taistelutaitoja. Näin yingzhao palasi Shaoliniin.

Luostarissa, arvatenkin Ming-dynastian (1368-1644) aikoihin, mestari Li Quan yhdisti yingzhaon fanzi-systeemiin. Fanziquan tunnettiin monimutkaisista jalkatekniikoistaan ja korkeista potkuistaan. Kun nämä tyylisuunnat olivat viimeinkin sulautuneet täydellisesti yhteen ne muodostivat tyylisuunnan, joka nykyään tunnetaan nimellä yingzhaoquan (The Eagle Claw System). Kotka-tyylisuunnan tekniikat ovat kiinnostava yhdistelmä vastakohtia. Liikkeet ovat sulavia ja kauniita, ja kuitenkin jokaisessa suoritetaan kaksi tai kolme raakaa iskua. Tekniikat siis vaihtelevat jatkuvasti kovan (yang) ja pehmeän (yin) välillä. Jalkatyöskentely on kotkatyylissä hyvin tärkeää, ja kaikki liikkeet toimitetaan kohteeseen maksimaalisella nopeudella ja voimalla. Käsitekniikat voivat vaihtua lyönnistä ensin heittoon ja sitten lukkoon; näiden lopullisena kohteena kuitenkin ovat akupisteet ja suuret verisuonet, joihin iskeminen vaatii kirurgista tarkkuutta.

TIIKERI

Tiikerin repivät kynnet ovat tämän tyylin merkittävin luonne. Tiikerin tassu on yhdistelmä avokäsi-iskua jatkettuna sormenpäiden koukistamisella. Avokättä voidaan käyttää puolustukseen vastustajan sysäämiseksi tasapainosta tai raajan plokkaamiseen ja tarttumiseen. Kuten moni kiinalainen taistelutyyli, tiikerityylin tekniikat kuvataan usein runollisin termein, kuten "Tiikerin kynnet", "Villi tiikeri juoksee kukkulalta", "Venyttelevä tiikeri" ja "Tiikeri piilossa metsässä".

Semitrooppinen ilmasto vaikutti siihen, että ihmiset harjoittelivat usein ulkona. Heidän vaatteensa olivat vähäiset ja kevyet - usein vain shortsit eikä paitaa. Koska hyppiminen, potkiminen ja vastaava voimistelu saattoi olla vahingollista paljain jaloin, nämä liikkeet pidettiin minimissä. Etelä-Kiinan tyylilajien harrastajien kuten Hung Gar, Choy Li Fut, Fu Jow, Mok Gar ja Wing Chun tapoihin on kuulunut reipas kropan rakennus, tavoitteena saavuttaa vahvat käsiliikkeet ja raa'an voiman käyttö. Myöhemmin kun harjoittelija on kyvykäs kestämään rasitusta, hän harjoittaa hengitystään ja ch'i:n käyttöä.

LEOPARDI

Tämän tyylin harjoittajat mallintavat tekniikkansa vikkelän ja ovelan leopardin voimakkaiden tassujen mukaan. Eturystyset muodostavat iskukehän, jota käytetään sekä vaaka-että pystysuoraan iskuun. Kuten leopardin litteäksi puristettu tassu, eturystystä käytetään myös läpäisemään vastustajan liikesarjat. Leopardia vahvempi luonnossa on ainoastaan luontokunnan keisari, tiikeri. Voimakkaat eturaajat mahdollistavat kiipemisen puuhun jopa 200 kg - saaliin kanssa. Tyyli yhdistää eri koulukuntia ollen täten eräs ennalta arvaamattomimmista kamppailulajeista.

LOHIKÄÄRME

Lohikäärme esitti tärkeää roolia Kiinan mytologiassa. Pitkään keltainen väri ja lohikäärme-tunnus olivat varattuja ainoastaan keisarin käyttöön. Lohikäärmeen eri kategoriat ovat taivaallinen, maallinen, aarteen vartija, henkinen ja keisarillinen. Lohikäärmetyyli mallinnettiin voimakkaiden ja joustavien käärmeiden mukaan, jotka nousivat merestä ja kulkivat virtaavaan, kiemurtelevaan tapaan. Yksi kung fu - tekniikoista muodostettiin lohikäärmeen hännän ja kynsien pieksemiseen. Toinen tunnettu tekniikka muistuttaa lohikäärmettä syöksemässä tulipalloa suustaan.

KURKI

Kurkityyli tuli Kiinaan satoja vuosia sitten, keisarikunnan länsiosista. Kantonin kielellä Bok Hok Pain (Mandariini Kiinaksi Baihe), loivat Tiibetiläiset Lamat ja taistelutaidosta tuli Kiinan keisarin elitistisen vartiokaartin omaisuutta. Tarinan mukaan kurkityyli sai alkunsa laman seurattua taistelua kurjen ja apinan välillä. Tämän jälkeen hän kokosi yhteen 8 kurjen tekniikkaa, ja yhdisti ne apinan taistelumenetelmiin; nopeaan keskeytymättömään jalkatyöhön ja painiin.

Kurki on pitkäikäisyyden symboli ja pitkän etäisyyden puolustusvoittoinen tyyli. Iskun voima kehitetään suoran käsivarren ulottuvasta liikkeestä ja vyötärön, lantion, sekä selän lihasten käytöstä. Kurkityylin nopeat potkut ovat laajempia kuin esim. Wing Chussa. Toisaalta polveen suunnattu sivupotku on myös tyypillinen. Tyyliin kuuluu 14 liikesarjaa ja aseille on suunnattu 10.

Tyyli imitoi lintua valmistautumassa lentoon tai laskeutumiseen. Muut liikkeet sisältävät imitointia linnusta seisomassa rauhallisesti ja majesteetillisesti yhdellä jalalla. Tämän tyylin pääase tunnetaan kurjen nokkana. Peukaloa ja sormenpäitä puristetaan tiukasti ja käytetään nokkamuodossa. Kohteet ovat silmät, kurkku, nivuset ja muut tärkeät pisteet.

KÄÄRME

Käärmeellä ei ole raajoja, toisin kuin muilla Shaolinin eläintyylien esikuvista, mikä on tärkein syy käärmetyylin sisällyttämiseen Shaolinin oppeihin. Raajojen puute on vaikuttanut erilaisten iskujen muodostumiseen. Käärmetyylissä liike aloitetaan aina maasta ylöspäin, josta se jatkuu spiraalimaisesti rentoutuneeseen ylävartaloon ja sieltä sormenpäihin. Tämä liikehdintä matkii käärmeitä, joilla liike alkaa keskivartalosta, jossa niiden suurimmat lihakset sijaitsevat.

Kenties tärkein käärmetyyliin sisällytetyistä opeista on qi-energian kasvattaminen. Käärme on sisäinen, pehmeä tyyli, jota sen liikkeet ja tekniikat heijastavatkin. Tyylissä kerätään qitä dantianiin, ihmisen energiakeskukseen, joka sijaitsee noin viisi senttiä navan alapuolella. Käärmetyylin tekniikoihin kuuluu iskeminen ainoastaan sormenpäillä hermopisteisiin tai vartalon pehmeisiin alueisiin; nyrkillä ei isketä. Käärmetyylin taistelija välttää kaikkea kontaktia vastustajan kanssa väistäen tämän hyökkäysten ympäri ja koskettaa tätä ainoastaan iskiessään itse vapauttaen keräämänsä qin sormenpäidensä kautta.

WING CHUN

Perinteinen tarina kertoo, että nunna nimeltään Ng Mui, joka oli harvoja selvinneitä Shaolin temppelin tuhosta Qing-dynastialla 1600-lla, loi tämän lajin. Hänen kerrotaan havainneen kurjen ja käärmeen taistelevan, ja yhdisti aiemman kokemuksensa Shaolinista näkemäänsä. Tyyli sai nimensä nuoresta tytöstä nimeltä Yim Wing Chun (kaunis kevät aika), jolle nunna Mui ensimmäisenä taitojaan opetti. Modernin Wing Chun isänä pidetään miestä nimeltä Yip Man. Hänen kuuluisin oppilaansa lienee Bruce Lee. Nykyisin Yip Manin pojat, kuten Yip Chun, levittävät lajia maailmalla.

Pääasiassa käsitekniikoita, potkuja on vain kahdeksan, ja ainoastaan yksi niistä tähdätään yli vyötärölinjan. Liikkeiden 'taloudellisuuden' lisäksi merkittävä piirre on keskilinja-ajattelu. Keskilinjalla sijaitsevat kaikki ihmisen vitaali-organismit. Liikesarjoja oli alussa vain yksi, nykyään kolme. Ensimmäisenä on Siu Lim tao (pieni, nuori ajatus), joka opettaa tyylin perusteet. Toisena on vuorossa Chum Kiu (sillan ylitys), ja viimeisenä Biu Jee (ampuvat sormet). Liikkeet perustuvat kurjen ja käärmeen taistelutapoihin.

CHOY LI FUT

Perustaja 1800-luvun alussa syntynyt Hung Gar-oppilas Chan Heung vietti nuoruutensa opiskellen taistelutaitoja enonsa Chan Yuen Wun ja Lee Yau Shanin alaisuudessa. Chan Yuen Wu oli Shaolin-temppelin munkki erikoisalanaan Fut Ga (Buddhan käsi). Lee Yau Shan puolestaan oli Chan Yuen Wun isoveli Shaolin-temppelistä erikoisalanaan Lee Ga ( Lee perheen taistelutaidot). Koska lahjakas Chan Heung saavutti nopeasti taistelutaitojen ekspertin tason Lee Yau Shan lähetti hänet Lau Fo –vuorille etsimään kuuluisaan erakkomunkki Choy Fookia, joka voisi nostaa Chan Heungin taistelutaidot aivan uudelle tasolle. Lopulta monien vaiheiden jälkeen Chan Heung pääsi Choy Fookin oppiin ja vietti vuorilla kaksitoista vuotta opiskellen taistelutaitoja, buddhalaisuutta sekä perinteisiä hoitomenetelmiä. Chan Heungin palattua kotikyläänsä Kin Muihin hän avasi ensi töikseen klinikan, jota hän kutsui Wing Sing Tongiksi (perhenimi, Ikuisesti Voitokas) ja avasi pian sen jälkeen Hung Sing Gwoonin (Suuren Viisauden Koulu, Hanhi Voittaa). Tämän jälkeen hän harjoitteli kaksi vuotta ja jalosti muun muassa viittä perusasentoa ja niiden 24 tekniikkaa, jotka hän nimesi 24 fat mun –tekniikaksi. Koska Chan Heung ajatteli, että näiden 24 fat mun –tekniikan oppiminen on liian vaikeaa, hän teki Ng Lung Ma ja Ng Lung Chui liikesarjat, eli viiden hevosen tekniikat ja viiden hevosen tekniikat käsitekniikoilla.

Tämän jälkeen hän teki kahdeksan fat kong –tekniikkaa selventävän ohjelman ja selvitti mitä kong-voimia näissä tekniikoissa käytetään.

Seuraavaksi Chan Heung teki 18 sanaa, jotka kuvaavat kaikkia Chan Family Choy Lee Futissa ® käytettäviä tekniikoita. Sen jälkeen hän lisäsi vielä kahdeksan ominaisuutta kuvaavaa sanaa joita kaikissa harjoituksissa tarvitaan.

Sitten hän tähdensi ottelun filosofian kolmella ajatuksella/mietelmällä, joissa jokaisessa on oma opetus/kertomus. Seuraavana hän kehitti Drunken-liikesarjan Jeu Baath Sin kuenin. Sen jälkeen Chan Heung kirjoitti ensimmäisen kirjan, joka oli tehty puunkuoresta ja oli väriltään vihreä. Kunnioittaakseen opettajiaan Chan Heung nimesi näin syntyneen uuden vallankumouksellisen lajin Choy Lee Futiksi. Kirjassa on Chan Family Choy Lee Futin ® perusidea ja yksityiskohtaiset selvitykset ja piirrokset sekä ilmansuunnat jokaisesta tekniikasta.

Chan Heung esitteli tyylinsä 1836.

JEET KUN DO

Yhdistelmä erilajeja: Wing Chun, Karate, Judo, Jujutsu, Savate, Thai-ja, länsimainen nyrkkeily, Filippiiniläiset taistelutaidot, länsimainen miekkailu. Legendaksi muodostunut Bruce Lee avasi koulunsa 1966 ja nimesi tyylinsä 1967. Oppilaat: Richard Bustillo, Larry Hartsell, Taky Kimura, Daniel Lee, Jerry Poteet, Ted Wong ja Dan Inosanto. Lajin keskeiseksi hahmoksi Bruce Leen kuoleman jälkeen nousi Dan Inosanto. Inosanton oppilaat: Ted Lucay-Lucay, Chris Kent, Cass Magda, Tim Tackett ja Paul Vunak.

BAI MEI

Bai Mein perustajana pidetään pahamaineista petturimunkkia, joka oli yksi viidestä vanhasta munkista (Five Elders). Hänen väitetään kavaltaneen Shaolin-temppelin ja toimineen yhteistyössä Qing-joukkojen kanssa näiden polttaessa temppelin.

Hänen koko lempinimensä oli Bai Mei Do Yen eli "julma valkokulmakarvainen pappi", mutta hänen oikea nimensä oli Fung Do Duck. Harjoiteltuaan Shaolinissa pitkään hän lähti Wudang-vuorelle kehittämään omaa tyyliään. Tarinan mukaan hän tiesi Shaolinin temppelin heikot kohdat sekä kaikki sisäänkäynnit ja johdatti Qing-joukot sisään. Tämän jälkeen hän vetäytyi Wudang-vuorelle taolaiserakoksi. Tätä tarinaa on viime aikoina tutkittu, ja viimeisimmän teorian mukaan Bai Mein kehittäjänä pidetään Guangdongissa asunutta Liang Hua Su Renia (1831-1908). Opiskeltuaan taistelulajeja kymmenen vuotta lähti hän 17-vuotiaana munkki Hai Fengin (oikea nimi Huang Nian Jiao) matkaan kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1862 hän opetti julkisesti, mutta joskus tämän jälkeen jatkoi taisteluopintojaan munkki Zhun alaisuudessa. Lopulta hän perusti koulun nimeltä Da Tong Hui Wu Guan, jonka myöhemmin muutti Bai Mei Paiksi.

Bai Mei on alusta alkaen ollut suosittu tyyli Guangdongissa, ja sitä harjoitellaan laajalti myös Guangzhoussa, Shenzhenissä, Hong Kongissa sekä Macaossa.

Katso myös: http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?p=226570

Elvis Presley, 1935-1977

Aivan aluksi ilmaisen mielipiteeni parhaasta Elviksen levyttämästä kappaleesta:

I Got A Feelin' In My Body (-73).
Elvis yhdistää kaikki saamansa vaikutteet vuosien varrelta tässä vaikuttavassa gospel-funkissa modernilla tavalla, jota hänen aikalaisensa tuskin osasivat odottaa tai arvostaa. Kappale julkaistiin heikolla menestyksellä 1970-luvun lopulla eikä saanut ansaitsemaansa huomiota. Tämän kappaleen myötä saatamme päästä lähemmäksi Elviksen sielunelämää. Rakkaus musiikillisten kulttuurien yhteensulautumiseen ja hengellisyyteen paistavat kirkkaana tässä klassikossa.

Elviksen kuolemasta kolmekymmentä vuotta

Kuten Tao, Elvis koskettaa sielua, hyväksymistä, inhimillisyyttä, parantamista, väkivallattomuutta ja myötätuntoa. Hänessä voimme havaita ajatuksen vastakohtien kohtaamisesta.
Voimme niiden sisäistämisellä muuttaa omia paradoksejamme parempaan suuntaan,
mikä on jokaisen yksilön tehtävä, myös Elviksen.
Peilaamalla omia ongelmiamme Elviksen omiin kamppailuihin, tuntemalla ja hyväksymällä hänen kokemansa tuskansa, on Elvis antanut meille mahdollisuuden käydä läpi luovan muutoksen prosessin ja parantaa itseämme. Tämä mietelmä muistuttaa läheisesti Jeesuksen tarinasta.
Ei siis ihme, että Elvis onkin kasvanut monien mielessä lähes uskonnolliseksi ikoniksi.

Elvis itse tiesi rajansa eikä koskaan nostanut itseään hengelliselle jalustalle. Elvis uskoi Jumalaan, ja siihen, että hänen elämäntyönsä oli toimia Jumalan rakkauden äänitorvena.
”Tunnen Jumalan ja hänen hyvyytensä. Uskon, että voin ilmaista musiikissani hänen rakkauttaan meitä kohtaan.” hän sanoi. Elvis heijastaa hengellistä etsintäretkeä itseemme.

”Tiesin omalla tavallani. Tiesin.” – Elvis Presley kutsumuksestaan laulajaksi

Elvis oli kuin matkaaja joka yrittää takaisin todelliseen minäänsä. Hän ymmärsi, että hyvä elämä sisältää neljä päähyvettä: Kaiken elämän suojeleminen, vilpittömyys, hyväntahtoisuus ja tukeminen palvelemalla toisia odottamatta vastapalvelusta. Tästä huolimatta hänen suureellinen imagonsa ja identiteettinsä johtivat valeminän syntyyn, joka vuorostaan veti Elviksen sisälle rooliin.
Hänelle tärkeänä voidaan pitää myös rehellisyyttä ja itseltään paljon vaatimista.
Tämä näkyi vakavana suhtautumisena sopimuksiin; kun sana oli annettu siitä tuli pitää kiinni.

Omana itsenään olemisen pyrkimys tuotti Elvikselle ongelmia hänen luontaisen ujoutensa ja vieroksumisen pelon vuoksi. Mitä jos he eivät hyväksyisi häntä? Entä jos kukaan ei pitäisi hänestä? Nämä ja monet muut kysymykset kiusasivat häntä konserttikiertueiden aikana. Vastausta siihen, miksi hänet valittiin Elvikseksi, hän sai odottaa. Lopullinen vastaus löytyi niin Jumalasta kuin itsensä kehittämisen välttämättömyydestä. Ihmisen tulee aina kehittyä ja oppia uutta, vaikka se sisältäisi joskus ikäviäkin asioita tai tilanteita. Kaikesta voi kasvaa ihmisenä.

”Musiikki toimii välittäjänä ihmisen hengellisen ja aistillisen elämän välillä.” – Beethoven

Elviksen musiikin mukana on mahdollista kasvaa. Aluksi ihastut raakaan 1950-luvun Elvikseen, hengität vapauden tunnetta minkä hän levittää rennolla asenteellaan. Aika kuluu, tunnet kasvaneesi irti jostakin ja kehittäneesi identiteettiäsi. Löydät kypsemmän musiikin, 1960-luvun alun Elviksen ja hämmästyt hänen muuntautumiskykyään. Ote on säilynyt dynaamisena ja antaa sinulle energiaa. Ikää kertyy, olet kehittänyt itsellesi ideologian ja samalla kuitenkin kaipaat iloa elämään.
Havaitset 1960-luvun puolivälin ja loppupuolen Elviksen kasvaneen mukanasi, yhtä aikaa ilahduttaen, suruja ja iloja monipuolisesti käsitellen, ja ajatuksia herättäen. 1970-luvun Elvis kiteyttää kaiken aiemmin kuullun dramaattiseksi valaistumisen hetkeksi. Matka alkaa alusta.
Elviksen rakkaus musiikillisten kulttuurien yhdistämiseen ja itsensä kehittämiseen itsensä ja muiden hyväksi tuntuvat täysin selviltä ajatuksilta. Olet kasvanut. Ja tie jatkuu eteenpäin.

”Halusin vain auttaa ihmisiä; rakastaa heitä, piristää heitä, jakaa hieman iloa.” – Elvis Presley

Vaikka Elvis oli saanut hyvään suuntaan vievän uskonnollisen kokemuksen vuonna 1965, hän ei kyennyt pitämään tästä suunnasta kiinni. Suhtautuminen nopeasti rikastumiseen oli vaikeaa ja kohtalon iskujen edessä masentumiseen helppo vajota. Vahaviitta suli aurinkoa lähestyessä ja hän putosi housunlahkeet tuulessa lepattaen kuuluisuuden mereen.
Meren lailla kuuluisuus toisinaan pitää sinua hyvänä, toisinaan taas riepottelee armotta ympäri maailmaa. Ja usein vain pintapuoli on havaittavissa.
Elvis ei kenties löytänyt riittävästi tarkoitusta kuvitelluille ja todellisille kärsimyksilleen, mutta ehkä me kykenemme siihen peilaamalla itseämme Elvikseen. Ehkä me hänen avullaan voimme löytää luovan tarkoituksen elämällemme. Hänen musiikkinsa on tietyistä ajankohdan piirteistään huolimatta ajatonta. Voimme ammentaa siitä ja olla yhtä sen kanssa. Kaikki voivat kuunnella Elvistä iästä tai sukupuolesta huolimatta. Elvis fanklubeja löytyy mm. Japanista, Australiasta, Brasiliasta, Kanadasta, Saksasta ja (tietenkin) Suomesta. Kulttuurirajat rikkoutuvat.
Vuosisadan artisti elää.